39. Kunniasta kaamokseen – Andréen retkikunta (osa 1)

Hiljaisia huutoja - En podcast af Podplay | Janita - Lørdage

1800-luvun lopussa pohjoisnapaa pyrittiin valloittamaan samankaltaisella kiihkolla kuin Mount Everestiä 1950-luvulla ja Kuuta 1960-luvulla. Arktisen alueen olosuhteet olivat kuitenkin armottomat, ja ymmärrys Maan napaseuduista oli puutteellista. Ilmailusta kiinnostunut ruotsalainen insinööri Salomon August Andrée päätti kokeilla jotain ennenkuulumatonta ja pyrkiä pohjoisnavalle vetykaasupallolla lentäen. Ilmailualakin oli vasta kehittymässä, mutta vetykaasupallo oli yksi aikakauden uraauurtavista keksinnöistä. Andrée sai rinnalleen kaksi muuta maanmiestä, Knut Frænkelin ja Nils Strindbergin, ja niin sai alkunsa Andréen retkikunta – retkikunta, jonka jäseniä pidettiin kansallissankareina jo ennen matkaanlähtöä. Retkikunta nousi ilmaan heinäkuussa 1897, mutta lento ei sujunut suunnitelmien mukaan. Kansallissankareista kouliintui selviytymistaistelijoita, joiden jäänteet löydettiin vasta 33 vuotta myöhemmin. Tarinan ensimmäisessä osassa käsitellään retkikunnan alullepanoa, epäonnista lentomatkaa ja sitä seurannutta selviytymiskamppailua. KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Nextory. Lunasta 45 päivän maksuton kokeilujakso ääni- ja e-kirjapalvelu Nextoryyn täältä: [tarjous päättynyt] Sähköposti: [email protected] Instagram: hiljaisiahuutoja Musiikki: https://soundcloud.com/santer1 (yhteys: [email protected]) Lähdeluettelo: https://docs.google.com/document/d/1mwtMtovYrTbXmOfa7lFFy0CHuPTsUf-F/edit?usp=sharing&ouid=116553631593863819337&rtpof=true&sd=true

Visit the podcast's native language site