4. Tutu - Urien Uurtajia

Äitini Tutu Wegelius-Lehtonen on huikea naisroolimalli. Hän täyttää tilan kuin tilan lempeällä, verrattain käytännönläheisyyteen taipuvalla auktoriteetillaan. Itseni ja neljän sisarukseni lisäksi Tutu laskee saavutuksikseen kaikki ne hyvät työt, joita hän on päässyt urallaan bisnesjohdossa tekemään. Näihin lukeutuu ne arkipäiväiset ihmisläheisen johtamisen tilanteet, joissa suoralla kommunikaatiolla ja valppaalla ongelmanratkaisuasenteella päästään selville väärinkäsityksistä ja epähuomioista, joista muuten aiheutuisi kaikille ylimääräistä päänvaivaa. Tämän lisäksi Tutu mentoroi mielellään nuorempia kollegoitansa ja entisiä alaisiansa sovittamaan työtehtävänsä elämän muiden tärkeiden asioiden laajempaan kontekstiin.Tässä jaksossa Tutu rohkaisee nuorempaa sukupolvea ottamaan härkää kiinni sarvista perheen perustamisessa ja pyrkii hälventämään liioitellun negatiivisia ennakkoluuloja Suomen yritysmaailmasta. Käsittelyssä ovat burnout, delegointi, lasten kasvatus, priorisointi, realismi, perfektionismi, luovuus ja älykkyys, sekä onnellisuus ja sen tavoittelu. Jatkoa tulee myös Viivin kanssa aloitetulle parinmuodostuskeskustelulle.Äiti pitää pojalleenkin mentorointisession.

Om Podcasten

Hei! Olen Anssi, itsetituleerattu ideaatikko. Olen 97-syntynyt englanninkielisissä nettikeskusteluissa pahasti marinoitunut zilleniaali. Kysyn kavereitani ja uusia tuttaviani mukaan vierailemaan tässä varsin strukturoimattomassa, uteliaisuus edellä -tyyppisessä podcastissa. Olen kiinnostunut filosofiasta, psykologiasta, neurotieteestä, biologiasta, uskonnosta, internetistä, politiikasta, ihmiskokemuksen moninaisuudesta yleisesti... Noh, siis uskon löytäväni jotain yhteistä puhuttavaa lähes kenen kanssa tahansa, ja harjoittelen tämän podcastin kautta ilmaisemaan tasapuolisesti varsin nyansseja näkemyksiäni. Haluan, että opimme jälleen ymmärtämään toisiamme poliittisesta varianssista huolimatta, kuitenkin yrittäen samalla yhdessä edistää tosien ja hyödyllisten käsitysten muodostumista ja leviämistä hegeliläisittäin. Ei pidetä kynsin hampain kiinni auttamattomasti vanhentuneesta, muttei myöskään hypätä sitä paetessa suoraa päätä ojasta allikkoon korulauseista päihtyneinä. Lähdetään luovimaan ja suunnistamaan eteenpäin valppaasti tietoisina ja rohkeina! Matka on kuitenkin elämän pituinen. Ei siis oteta kaikkea liian tosissaan, sillä muuten palaa nopeasti loppuun. Tämän maailman absurdiuksille, joista ennen kaikkea itselle, on hyvä oppia nauramaan. Tervetuloa mukaan, arvoisa kollega, olethan sinäkin ideaatikko!