Jakso 9: Alkuraskaus

Raskauden alkuaika on hyvin jännittävää aikaa, jolloin neuvolakaan ei ole vielä uuden odottajan tukena. Tässä jaksossa puhutaan raskauden ensimmäisistä kuukausista ja asioista, jotka mietityttävät tulevia äitejä ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä tai julkisen puolen ultraa. Vieraana jaksossa on Tiina Kipinoinen, joka on kätilö ja erikoissairaanhoitaja ja pyörittää Kaunis Odotus -vastaanottoa kaikille vauvaa odottaville ja vauvan kanssa ensihetkiä eläville perheille.Aloitamme jakson keskustelemalla mikä ero on esim. rv40 vs. raskausviikko 40. Puhumme raskausoireiden kirjosta: pahoinvoinnista, verenvuodosta, vatsakivuista, pyörryttämisestä, väsymyksestä, ummetuksesta ja turvotuksesta, hengenahdistuksesta ja siitä jos oireita ei olekaan. Keskustelemme myös keskenmenon pelosta ja muista epävarmuutta sekä ahdistusta aiheuttavista tunteista. Puhumme hieman myös urheilemisesta alkuraskauden aikana, raskausajan ruokavaliosta sekä siitä milloin vauvan liikkeet voi tuntea. Tiina kertoo lisäksi alkuraskauden ultraäänestä. Milloin ja missä siihen voi hakeutua sekä millä viikolla voi nähdä sikiön tai sydämen sykkeen. Tiina kertoo myös millaista on kertoa ultraäänen aikana, jos sikiö ei olekaan kasvanut odotetusti tai jos vauvoja onkin tulossa kaksi.Käy katsomassa jakson muistiinpanot: www.onnenkuplia.fi/podcast ja katso Onnen Kuplia -somessa.Support this show http://supporter.acast.com/onnenkuplia. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Om Podcasten

Onnen Kuplia -podcastissa keskustellaan raskauden ja vauvavuoden aiheista. Mukana on Paulan omakohtaisia kokemuksia, mutta tärkeimpänä ovat kysymykset, joita kuulijat voivat lähettää etukäteen kussakin jaksossa vierailevalle äitiysalan ammattilaiselle. Kuuntelijat voivat lähettää kysymyksiä ja vaikuttaa podcastin sisältöön Onnen Kuplia -somessaKlikkaa www.onnenkuplia.fi jos haluat lisää tietoa Onnen Kuplia -podcastista tai raskauden ja vauvavuoden ajan etävalmennuksista tai tapahtumista pääkaupunkiseudulla.Jos haluat kannattaa podcastia ja sen jatkuvuutta, klikkaa supporter -linkkiä alla.Support this show http://supporter.acast.com/onnenkuplia. Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.